Sokaltoiseen-tapaus

Sokaltoiseen kirjoittajat yrittivät helmikuussa 2018 kumota feminismin pohjan osoittamalla että se perustuu päättäväiselle, tietoiselle vääristelylle ja valehtelulle. Mitä sitten? Feminismin tarkoitus on kaikessa moninaisuudessaan kuvastaa naiseutta, joten osoituksen arvo voidaan todeta olemattomaksi. Koska monet haksahtavat kuitenkin uskomaan moista puppua, päätin kirjoittaa tästä aiheesta lyhyen oikaisun.

Aluksi on kai kerrottava, että sokaltoiseen on jatkokertomus aikaisemmasta vastaavan tapaisesta töherryksestä, sokal-tapuksesta. Siinä kirjoittaja todistaa, että tiede ei ole objektiivista vaan kielellinen konstruktio. Välissä kirjoitettiin myös teksti ”konseptuaalinen siitin sosiaalisena rakennelmana”. Tekstin ironisuus ei kumoa sen sanomaa, eli tietysti siitin on konseptuaalinen. Lisäksi rakennelmana ”miehinen” siitin on vanhentunut, sillä sekä nautinto että hedelmöitys onnistuu kyllä lisäliitettä ilmankin.

Seuraavat, asiallisen kuuloiset tekstit julkaistiin feministisissä julkaisuissa: ”Ihmisreaktioista koirapuistojen väkisinmakuukulttuuriin ja erillaisesiintyvyyyteen”, ”Keitä he ovat tuomitsemaan? Ihmismittauksen ja rasvakehonrakennuksen selättämisestä”, ”Mennään takaovesta: heteromieshomohysterian ja -transkammon haastaminen hyväksyvällä penetraatiolelun käytöllä”, ”MuruaRinnanallestolaisen miehisyyden kansanväestömittaus: esineellistämisen seksuaalisen suostumuksen, mieskontrollin, ja miehisen kestävyyden teemat seksuaalisesti esineellistävässä ravintolassa”, ”Kun vitsi koskee sinua: naisellinen näkökulma paikallisuuden vaikutuksesta satiiriin”, ”Kuutapaamiset ja sisaruuden merkitys: runoisa potretti eletystä naishengellisyydestä”, ”Mun taisto o meiä taisto: solidaarisuusfeminismi insesktionaalisena vastauksena uusliberaalille ja valikoivalle naisellisuudelle”. Näistä kirjoittajat yrittävät vetää johtopäätöksen, ettei feminismi toimi. Toimiihan se, sillä muutenhan meillä ei olisi näin kivaa. Lisäksi seuraaviin teksteihin ehdotettiin korjauksia: ”Toimijuus elefanttitestinä naissäädyttömyydelle: upottavan säädyttömyyden kulutuksen vaikutukset suoraan ja epäsuoraan miesmielleyhtymiin yhteiskuntanaisista”, ”Edistyvä pino: insesktionaalinen naislähestymistapa poikainohjastukseen”, ”ylifrankenstain ja miesmielikuvitus: naistietoteoria ja yliviisaan keinoälyn turvallisuustutkimus”, ”Tähdet, planeetat ja sukupuoli-identitettii: naisastronomian viitekehys”. Harmi ettei noita ehditty julkaista, sillä nistä olisi varmasti ollut hyötyä asiamme edistämisessä.